maanantaina, heinäkuuta 31, 2006

Huu, jännää!

Rohkaisin mieleni ja ilmoittauduin mukaan Salainen neuleystävä 2006. Tänään sain ihanan mailin salaiselta neuleystävältäni. Ja vielä salaisesta osoitteesta. Ihana! Tässähän alkaa mahanpohjassa kutkuttelemaan ihan tosissaan. Itselläni on täydellinen idea ensimmäisestä lähetyksestä mielessä, aion sen toteuttaa vielä tällä viikolla. Pitää vaan toivoa, että ideani on käytännössäkin mieluinen.

Oltiin tänään perheen kanssa juhlistamassa minun viimeistä lomapäivää Lintsillä. Ennen Lintsiä poikkesin hakemaan uuden "harrastukseni" tarvikepaketin. Paketin tilasin täältä. Kahdesta muustakin paikasta tulee pieniä juttuja, jospa saisin tästä pysyvän innostuksen kohteen. Ideoita on jo pariin ranneketjuun ja kännykkäkoruun. Taidan tehdä muutaman joululahjankin :)

Poikien Samos-neuleet ovat valmiit *villiä tuuletusta* (kuvat laitan, kunhan saa lapset pidettyä aloillaan tarpeeksi kauan ja vielä neuleet päällä). Naapurille menevät hahtuvapöksyt ovat lahkeita vaille valmiit. Olen kutonut nyt 3 hiuspantaa. Vielä yksi pakollinen ja sitten ajattelin hahmotella omaa designia hiuspannan muodossa. Naapurin tytön synttärilahja on hapsuja vaille valmis, hän saa siis cotton-mohairista virkatun (ja osaksi kudotun) ponchon. Naapurin toinen tyttö saa samanlaisen, mutta vasta loppuvuodesta. Ideoita on monen neuleen verran, hissuksiin niitä tässä nyt sitten aion toteutella. Mun piti mennä avoimeen suorittamaan appro, mutta mies pääsi kouluun ja meillä vuorotellaan opintojen suhteen. Mun vuoro on siis vuoden päästä. Siihen asti voin siis harrastaa käsitöitä ihan mielin määrin ja hyvällä omallatunnolla. Sitten opintojen aikaan tulee se pakollinen huono omatunto jokaisesta ei-opiskeluihin-käytetystä-minuutista.

Mutta nyt menen finistelemään (heh, finglishiä...) nuo hahtuvapöksyt. Huomenna junassa jatkuu joko Kevät-huivi taikka sitten aloitan sen uupuvan hiuspannan. Aamulla päätän... viiteen viikkoon en ole ennen seittemää herännyt ja nyt pitää olla bussipysäkillä jo 6:20! Voi kääks!

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006

Askartelupaskartelua


Pääsin kokeilemaan serviettitekniikkaa taas pitkän tauon jälkeen.
Tuo meriaiheinen on vielä vaiheessa. Poraan simpukoiden viereen kaksi reikää, joista pujotan ohutta köyttä ripustuslenksuksi. Pitäisi vielä treenata joku kiva merimiessolmu köyden päihin. Noihin kahteen muuhun taidan laittaa vaan ihan peruskiinnityksen... Ellen tee sitten minitarjotinta toisesta. Kunhan lakat kuivuu, niin saan lisää lakkaa noiden päälle ja sitten nuo viimeistelyt. Meriaiheinen menee tuliaisena viikonloppuna, yksi jää kotiin keittiön seinälle ja yksi menee appilaan.

Ruusutaulu taitaa jäädä kotiin, kun mä tykkään aikalailla ruusuista :) Sopisi hyvin keittiön seinälle pienen tapettirempan jälkeen. Mun pitää varmaan tehdä noita lisää, on helppoja ja kivoja (kunhan löytyy sopiva servietti ja saa sen mallattua tuohon koivulevyyn). Levyt maksoi 2 euroa kappale ja servietit 20 senttiä kappale. Vessan oveen ajattelin tehdä pienestä koivulevystä wc-kyltin. Pitäisi etsiä sopiva kuva. Taitaa olla aika mennä askartelukauppaan tutkimaan :)

lauantaina, heinäkuuta 15, 2006

Heinäkuu, oi heinäkuu

Taas olen saanut jotain jopa valmiiksi.

*kuva uupuu*
Lanka: Novitan Tennessee (valkoinen)
Puikot: Novitan 3mm sukkapuikot
Malli:Molly's Headband (s.4)

Kudoin Molly's headbandin itselleni lomareissulla ja ystäväni pyysi samanlaisen. Sen kudoin viikolla kahtena iltana. Pitäisikin pyytää ystävää ottamaan kuvaa, koska omani on valkoinen ja siitä kuvan napsiminen näyttää olevan hieman vaikeaa. Tosin olen kutomassa ystävälle vielä luonnonvalkoisen ja itselleni ohuemman mustan. Olen ihastunut tuohon malliin, tosin haluaisin kehitellä ihan oman kuvion. Uskallusta ei vaan ole niin paljoa... Joku ruusuun viittaava oli ihana. Miten niin tykkään ruusuista? :)

*kuva uupuu*
Lanka: Mandarin Petit
Puikot: Addin 3mm pyöröt (40cm)
Malli: Koivu-pipo

Esikoinen sai Koivu-pipon, lisäsin ohjeeseen yhden mallikerran. Meitin lapset on hieman isompikupolisia nähtävästi ;) Toiseen koivu-pipoon on langat, motivaation on lomalla vielä tämän illan :) Edulliset langat sain pipoihin. Mandarin Petit oli aurinkoalennuksessa, eli olivat kerät olleet näyteikkunassa ja niissä saattoi olla värihaaleutta pinnassa. Kerä maksoi 1,50. Ostin kaksi kerää, tuon kuvassa näkyvän värin ja sitten oliivin. Kuopus saa oliivin värisenä pipan itselleen (tai saa pipon, jota heitellä lattialle ja pihalle... Vain yksi hattu saa olla päässä ja se alkaa olemaan aikalailla kamalan näköinen.)

Samos-paidat odottaa viimeistelyä, toinen on kaulusta vailla ja toinen on saumaa ja kaulusta vailla. Viime viikolla oli kamala olo, taisin saada lievän auringonpistoksen ja neulaan en voinut kuvitella koskevani. Joku siinä todellakin sain mahassa vellomaan. Omituista! Mutta viimeistelyä aion harrastaa tässä joku ilta tosissani.

Sorruin ostamaan lankoja...taas. Ostin ihanaa Tennesseetä, punaisena. Pitäisi vain keksiä sopiva ohje topille. Pari ohjetta on tullut vastaan, mutta niistä uupuu sitä jotakin. Pitää etsiä vielä taikka yrittää sitten soveltaa paria ohjetta. Lisäksi kaverin kautta etsiytyi silkkivillaa iso satsi. Siitä ajattelin tehdä uusimmassa Novitassa olleen ohjeen mukaisen neuletakin. Ohje oli Woolille, petrolin värinen pitsineuletakki. Oli todella kiva, jospa hermot riittäisi sellaiseen? Lisäksi tosiaan on lankaa uutta headbandia varten, ihan mustaa meleerattua puuvillalankaa. Piti käydä ostamassa, kun pitäjälle oli tullut kolmas lankakauppa. Jihuu! Ennen siellä myytiin vain askartelujuttuja, mutta nyt on myös lankoja. Vielä sellaisia lankoja, joita ei tältä pitäjältä saa keneltäkään muulta. Hienoa!