lauantaina, lokakuuta 31, 2009

Halloween

Happy Halloween!

Scary pumpkin and the fake friends

karmaiseva kurpitsa ja muoviset kaverit

Giant baked fingers
Jättisuuret paistetut sormet

The table before the kids found it
Pöytä ennen kuin lapset sen löysivät

"Pumpkin" cake and Banoffee Pie
Kurpitsa-täyskäri ja Banoffee pie



maanantaina, lokakuuta 26, 2009

Mitäs olen puuhastellut? What have I been up to?

Syksy iski päälle ja reippaasti. Se tarkoittaa kaulureita, pipoja ja lapasia. Nyt on valmistunut 3 kauluria tällä ohjeella, 4 pipoa tällä ohjeella, 2 läppäpipoa tällä ohjeella ja kahdet peruslapaset. Vielä olisi oma pipo neulottavana, langaksi ostin kokeiltavaksi sandnesin duettia. Jospa se ei kutittaisi. Samasta langasta neulon esikoiselle vielä Thorpen. Kumpikin kärsimme villan kutinasta. Pitkään tauolla ollut tilkkupeittokin on saanut lisää tilkkuja. Jospa saisin sen vihdoin valmiiksi. Sitä tarvitsee kylmillä ilmoilla sohvalla teekupin kaveriksi.

Sitten alkaakin joululahjarupeama. Langoiksi olen valinnut puuvillaa, hamppua ja villaa. Enempää ei voi sanoa, jos lahjojen mahdolliset saajat käyvät täällä lukemassa. Urakkaa piisaa, eli omaa neuletakkia en pääse varmaan ennen joulua viimeistelemään.

The fall is definitely here. That means neckwarmers, hats and mittens. Now I've knitted 3 neckwarmers with this pattern, 4 hats with this pattern, 2 hats with earflaps with this pattern and 2 sets of basic mittens. I need to knit a hat for myself with sandnes duett yarn. I bought enough yarn for sons Thorpe as well. We can't wear wool, it just itches too much. Maybe 50% cotton helps. I've managed to knit some squares for my hibernating snooze afghan. I'm hiping to get it done soon as you really need an afghan on the sofa with your cup of tea.

Next it's the Christmas present knit-marathon. Yarn-wice I'll use hemp, cotton and wool. That's all I can say as I don't know who reads my blog. Quite a lot to knit so I don't think I'll be able to finish my cardigan before all the pressies are done.