lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Tuulinen lauantai

Tänään lähdin junalla yssikseni Hkiin, mies jäi lasten kanssa kotiin. Tavattiin ystävän kanssa WTC:ssä, minä tuhlasin rahaa herkkuihin :) Siitä sitten kirjakaupan kautta Menitaan... Muistutin koko ajan, että "mulla on lankaa, mulla on lankaa, mulla on lankaa". Sain pidettyä itseni kurissa, ostin vain kaksi kerää lankaa niiden ostoslistalla olleiden puikkojen lisäksi. Ruskeaa ja petroolia Alpacaa. Ajattelin raidallista kaulaliinaa itselleni. Mutta pakko on myöntää, että merinovillaa silittelin pitempään. Uskomattoman pehmeää, vaikkakin todella ohutta lankaa. Lisäksi ihastelin puuvillalankoja ja kieltämättä bambulanka veti puoleensa. Varsinkin, kun oli Modassa ohje bambuneuleille. Se musta neuletakkiversio oli ihana. Mulla on selvästi neuletakki-vaihe pahimmillaan. Syy itseasiassa on mun kilppariongelma. Mulla on aina kuuma ja neuletakki on siitä näppärä juttu, että sen saa auki ja saa hieman viilenemistä aikaiseksi.

Junamatkoilla sain kudottua yhteensä 4 mallikertaa BO:ta ja lankakerä vihdoin näyttää vähenemisen merkkejä. Tuntui, ettei lanka koskaan vähene. Nyt sitten ollaan yli puolenvälin. Jihuu! Kohta saan huivin itselleni käyttöön.

Eilen sain vihdoin kuopuksen raitaneuleen kappaleet valmiiksi. Nyt vaan pitää kaikki ne langanpätkät pitää päätellä ja ommella pusero kasaan. Aion saada sen valmiiksi huomenna. Tänään päättelen lankoja ja huomenna sitten loput valmiiksi.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu